Translate

9. huhtikuuta 2020

Ajatuksia Koronasta

Näitä tekstejä on sinkoillut joka tuutista viime aikoina, enkä ihmettele. On tämä yksi suurimmista tän hetken puheenaiheista. Asia, jonka haluaisi mieluiten unohtaa ja skipata kokonaan, mutta niin ei vain pysty tekemään. Kukaan ei ois varmaankaan uskonu tällasta tilannetta syntyvän vielä pari kuukautta sitten. En uskonut siihen itsekään. Eiväthän SARS ja MERS:kään ikinä eksyneet Suomeen. Mutta niin vaan tämä COVID-19 sitten eksy. Kirjotan nyt vähän omia näkemyksiä tästä tilanteesta.


Oon ollu tän koronan suhteen melko rauhallinen koko ajan. Toki mulla pelottaa, mutta toisaalta en mie voi mitään sille, jos se tauti joskus eksyy myös meidän kotiin. Ainoastaan voin tehdä parhaani välttääkseni sen. Eli en tapaa ylimääräisiä ihmisiä, käyn kaupassa ainoastaan tarpeen vaatiessa ja muuten oleskellaan kotona. Ollaan me toki ulkoiltu, mutta sillonki oman perheen kesken. En toimi näin sen vuoksi, että olisin hysteerinen tästä tilanteesta tai eläisin pelkokuplassa kotona. Toimin näin sen vuoksi, että nyt on poikkeustila. Ihmisten ei suositella tapaavan muita ja yli 10 hengen tapaamiset on toistaiseksi kiellettykin lailla. Haluan myös parhaani mukaan välttää sairastumisen tähän tautiin. Mitä oon lukenu taudin sairastaneiden kokemuksia niin ei kuulosta kovin helpolta taudilta. 






Eniten mulla pelottaa tämä tilanne mun lasten puolesta. He on vielä niin pieniä ja jos tauti sattuisi heihin iskemään rajuna niin selviäiskö he siitä. Välillä mulle on palannu mieleen Maxin syntymän jälkeinen kuukausi. Oltiin silloin viikko osastolla kurkunpääntulehduksen vuoksi. Maxilla oli hengitysvaikeuksia ja se oli aivan järkyttävän rankkaa aikaa. Se on tilanne johon en ikinä toivoisi joutuvani palaamaan. Miettimään selviääkö mun lapsi. Siinä tilanteessa antais mitä tahansa, että vois vaihtaa itsensä siihen tilalle. Kestämään sen kaiken tuskan kunhan oman lapsen ei tarvisi kärsiä. En vois kuvitellakaan mitään pahempaa elämässä ku oman lapsen kuolema tai vakava sairastaminen. Ne ovat traumaattisia kokemuksia ja valitettavasti on kokemusta molemmista. Mun ensimmäinen raskaus meni kesken melko alkuvaiheessa, mutta pidän sitä silti samana kuin oman lapsen kuolemaa. Syke oli nähty ultrassa ja kaiken piti olla hyvin. Mutta lopulta mikään ei ollutkaan hyvin. Maxin kanssa ensimmäinen kuukausi ja toisen kuukauden alku olivat rankkoja henkisesti. Osastolta kotiutumisen jälkeen soitin kerran ambulanssin Maxille, koska hänen kylkiluut paisto läpi ku pieni joutu niin kovasti tekeen töitä sen hengityksen eteen. Käytiin tuolloin yksi yö tarkkailussa ja päästiin sitten kotiin. Sen jälkeen meni jonkin aikaa kunnes uskalsin alkaa nukkumaan kunnolla öisin. Meillä on lapset siunattu hyvillä unenlahjoilla. Alexandra oli 2kk ikänen ku hän alkoi nukkua läpi yön. Max aloitti samat hommat 3kk ikäisenä. He molemmat menevät nukkumaan klo 19-20 välillä ja nukkuvat 6-7 saakka aamulla ilman herätyksiä. Ollaan sen suhteen todella onnekkaita. 


Meidän arki on muuttunut sen suhteen, että yleensä ollaan oltu enemmän liikkeellä ja tavattu ihmisiä kun taas nyt ollaan oltu paljon enemmän kotona. Eniten ikävöin normaalista arjesta läheisiä, ystäviä, mammakavereita ja sellasta aktiviteettia, jota nyt ei voi tehdä. Lisäksi tämä on vaikuttanut mun työkuvioihin ja on hyvin todennäköistä, ettei töitä oo tiedossa ainakaan kesäksi. Meidän muutto Tampereelle tulee viivästymään tietämättömän pitkän ajan. Ärsyttää, suututtaa, surettaa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta elämä on arvaamatonta. Kaikenlaista voi sattua ja nyt kävi näin. Onneksi tämä tilanne ei ole ikuinen ja jossain vaiheessa tämä elämä jälleen normalisoituu. Positiivista tässä tilanteessa on ollut arjen muuttuminen kiireettömäksi. Ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanu enemmän vaan olla. Lisäksi mejän lapset ei onneksi ymmärrä mitään tästä tilanteesta, koska ovat vielä niin pieniä. Vaikka korona on käytännössä tappanut sosiaalisen elämän perhettä, somea, viestejä, videopuheluita yms. lukuunottamatta niin ehkä tämän kokemuksen jälkeen jokainen osaa arvostaa taas uudella tavalla sitä mitä on. Sitten kun kaikki on taas normaalisti niin se vapaus käydä ravintolassa, elokuvissa tms. ei ole itsestäänselvyys. Ne ovat aivan helvetin arvokkaita hetkiä ja kokemuksia. Kuten elämäkin on ainutlaatuinen ja elämme vain kerran. Paljon tsemppiä jokaiselle korona-arkeen ja nauttikaa siitä mitä teillä on juuri nyt 💗


- Emmi -








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti