En ikinä ajatellut, että sellaista voi tapahtua. En ollut ikinä kuullutkaan, että sellaista olisi tapahtunut kenenkään vauvalle. Jopa Downin Syndroomaan olisin ollut paremmin varautunut, vaikka np-ultrassa sille oli todella pieni todennäköisyys. Silti se tapahtui meidän Maxille.
Synnytys sujui hyvin ja meille syntyi terve poikavauva apgar-pistein 10/10. Noin puoli tuntia synnytyksen jälkeen Max meni todella väsyneeksi eikä jaksanut imeä. Hänen epäiltiin hörpänneen lapsivettä synnytyksen aikana. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan niin kätilö otti Maxin ja lähti vauhdilla viemään häntä inkubaattoriin virkistymään. Aluksi se säikäytti, mutta pääsin itsekin katsomaan häntä sinne pian tuon jälkeen. Minulle selitettiin paremmin mistä oli kyse ja parin tunnin jälkeen pääsimmekin jo osastolle.
Osastolla Maxin paino laski yli sallitun rajan. Lisämaidolla paino kuitenkin lähti nousuun.Yritin myös putsailla Maxin silmiä, mutta rähmä ei irronnut. Silmät näyttivät järjettömän rähmäisiltä eikä Max saanut niitä auki. Kutsuin kätilön, joka ei ollut huolissaan. Hän yritti myös putsata silmiä, mutta turhaan. Ne eivät puhdistuneet. Kotiutumispäivänä meillä oli lääkärintarkastus, joka tehdään kaikille vauvoille ennen kotiutumista. Meille määrättiin painokontrolli ja silloin katsottiin myös ne silmät. Lastenlääkäri sanoi, että ompa rähmäiset silmät ja yritti putsata niitä. Ne eivät puhdistuneet. Huoneeseen laskeutui hetken hiljaisuus. Lääkäri oli todella ymmällään ja määräsi myös silmiin kontrolliajan. Meille annettiin puhdistettua vettä ja käskettiin sillä putsailla kotona. Jos rähmä ei irtoaisi niin meille tulisi lähete silmäpolille.
Tultiin seuraavana päivänä kontrolliin silmiä ja painoa varten. Paino oli lähtenyt hyvin nousuun, mutta silmät olivat edelleen ummessa ja rähmäiset. Meille tuli lähete silmäpolille, jossa tutkittaisiin silmät kunnolla. Silloin alkoi pelottaa. Mistä on kyse ja miksi ne silmät eivät puhdistu. Näihin kysymyksiin saatiin vastaukset kun menimme seuraavana maanantaina silmäpolille. Silmätautien ylilääkäri otti meidät vastaan. Pidin Maxia sylissä sen tutkimuksen aikana. Sanottiin, että silmissä ei ole rähmää vaan synnynnäiset kiinnikkeet. Puhdistaminen ei auttaisi mitään vaan kiinnikkeet pitäisi leikata, jotta silmät pääsevät aukeamaan. Syyksi arveltiin lievää raskausajan kehityshäiriötä. Muut silmien kehitykseen liittyvät tutkimukset saataisiin tehtyä vasta kun kiinnikkeet on leikattu ja silmät toipuneet tästä operaatiosta. Ei siis tiedetty olisiko Max mahdollisesti sokea tai muuten lievästi näkövammainen. Tiedettiin vain se, että tuo on hyvin harvinaista eikä meitä hoitanut lääkärikään ollut törmännyt tällaiseen aiemmin. Se oli todellinen shokki. Sanottiin, että operaatiota yritetään ensin Rovaniemellä paikallispuudutuksella, mutta jos se ei onnistu niin sitten meidät lähetettäisiin Ouluun, jossa toimenpide suoritettaisiin nukutuksessa. Ensin odotettiin viikko leikkausta, joka meni onneksi hyvin eikä meidän tarvinnut lähteä Ouluun. Sitten leikkauksen jälkeen meni pari viikkoa ennen kuin tehtiin perusteellinen silmientutkimus. Tutkimuksessa löytyi punaheijasteet ja kaikki oli silmissä normaalisti. Se oli aivan järjetön helpotus.
Tänään tuosta leikkauksesta tuli tasan 8 kuukautta. Max oli leikkauksen aikana 18 päivän ikäinen. Sen leikkauksen jälkeen pelotti paljon, että onko Maxin kehityksessä jotain muuta pielessä. Jotain mitä ei oltu vielä huomattu. Mikään ei ollut itsestään selvää. Tuo kokemus opetti varautumaan kaikkeen. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Max on iloinen, liikkuvainen ja aivan ihana vauva. Neuvoloissa ja lääkärintarkastuksissa kaikki on aina ollut hyvin ja niin kuin pitääkin olla. Mietittiin miehen kanssa, että olisiko tuolla jotain yhteyttä siihen, että mun miehellä on molemminpuolinen huuli-suulakihalkio. Ollaan aina tiedetty se, että meidän lapsella on mahdollisuus saada se perinnöllisenä. Se on aina tarkastettu rakenneultrassa eikä kummallakaan meidän lapsista ole sitä. Ei tiedetty kummiskaan sitä, että voisiko se altistaa myös muille poikkeamille kuten tässä tapauksessa noille silmän kiinnikkeille. Kukaan ei kuitenkaan ikinä maininnut mitään tuollaisesta mahdollisuudesta niin se varmaan oli puhdasta sattumaa eikä liittynyt mitenkään mun miehen halkioon. Ainaki tultiin tähän johtopäätökseen, koska uskon että lääkäri ois jotain tästä yhteydestä maininnut jos sellainen olisi.
- Emmi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti