Translate

19. huhtikuuta 2020

Matka Instabloggaajaksi

Instablogi alkoi mulla viime syksynä. Liityin whatsapp-ryhmään, jossa tutustuin aivan ihaniin ihmisiin, jotka halusivat myös kehittää omaa instaansa johonkin suuntaan. En ajatellut, että musta tulisi mitenkään suosittu tai julkkis eikä julkisuus ole ikinä ollut mulla mikään tavoite. En edes oo mielestäni järjettömän suosittu kun vertaa suosituimpia instabloggaajia enkä varsinkaan mikään julkkis. Eniten mua on ajanu instabloggaamiseen halu antaa muille vertaistukea ja vain se kirjoittaminen. Kirjoittaminen on yksi asia, jossa oon aina ollut lahjakas, joten miksi en aloittaisi blogia harrastuksena. Kun mulle tuli mahollisuus liittyä siihen whatsapp-ryhmään, niin aluksi epäröin. Juttelin mun miehen kanssa asiasta, joka sanoi, että ehdottomasti liityt. Hän on aina kannustanut mua näihin asioihin ja päätin sitten liittyä siihen ryhmään. Se on ollut yksi mun parhaista päätöksistä ikinä. Sain joukon uusia ystäviä ympäri Suomea ja heidän kanssaan olen voinut jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä liittyen instaan tai muihin arjen asioihin. Se oli ihanaa, koska mie oon aina ollut huono tutustuun uusiin ihmisiin kasvotusten. Oon vaan niin järjettömän ujo. Kirjottaminen sujuu multa luonnostaan, mutta kasvotusten oon usein hiljainen sivustaseuraaja uusien ihmisten kanssa. Sitten kun tunnen ihmisiä jonkin verran niin tarvisin välillä suukapulan, koska oon niin puhelias. Mutta sen mun ujouden vuoksi ihmiset on voineet pitää mua ylimielisenä tai muuten sellaisena ihmisenä, jota ei kiinnosta tutustua. Sitten se tutustuminen on vaan jäänyt vaiheeseen.


Mun instaseuraajien määrä alkoi nousta pikkuhiljaa siihen ryhmään liittymisen jälkeen. Ryhmästä sain vinkkejä ja tukea kehittää mun instaa. Sitten alkoi sadella myös yhteistyöehdotuksia eri yrityksiltä ja kasvu kiihtyi myös niiden myötä. Se tuntui hassulta, koska en ollut ikinä ajatellut mun kirjotusten kiinnostavan niin monia. Olen aiemminkin pitäny blogeja, mutta ne on olleet enemmän tunteiden purkua ja kirjoittamista varten. Tämä tuntui olevan enemmän ja oonkin saanu kasoittain kiitollisia yksityisviestejä siitä, kuinka mun instasta on saanut vertaistukea omaan elämäntilanteeseen. Jokainen viesteistä on nostanut tunteita pintaan, koska oon niin onnellinen siitä, että oon onnistunut antamaan ihmisille sitä, mikä mulla oli tavoitteena. Vertaistukea vaikeisiin asioihin ja samalla oon saanu kirjoittaa mua koskettavia asioita. Sekä positiivisia, että välillä negatiivisia. 


Voisiko blogista syntyä minulle jopa ammatti?



Oon miettinyt tätä asiaa ja olen ajatellut, että se on yksi vaihtoehto. Tällä hetkellä ei ykkösvaihtoehto, mutta en näe sellaista mahdottomana. Jos lukijoita riittää ja voin tarjota ihmisille heidän tarvitsemaansa vertaistukea sekä arjen piristystä mun kirjoituksilla, niin jossain vaiheessa ehkä luon tästä jopa ammatin. Mutta sitä varten lukijoiden määrän pitäisi kasvaa vielä entisestään. Tällä hetkellä pidän itseäni vakaasti harrastusbloggaajana. Olen tehnyt yhteistöitä eri yritysten kanssa, mutta ne ovat olleet aina näkyvyyttä tuotetta vastaan. Eli rahaa niistä yhteistöistä en ole saanut. Sitten jos yhteistyöt kasvaisivat niihin mittoihin, että saisin niistä jopa rahallisen korvauksen ja niillä kattaisi elämiseen liittyviä kuluja, niin voisin nähdä itseni ammattibloggaajana. Se on kuitenkin vielä pitkän matkan päässä. Olen nauttinut instabloggaamisesta ja tämän blogin pitämisestä ihan harrastusmielessä. Se on tuonut mun elämään niin paljon kaikkea positiivista. Olen saanut uusia ystäviä, ihania kommentteja ja todella paljon positiivista palautetta mun ig-tilistä. Silloin kun aloitin instabloggauksen niin en ikinä olisi uskonut, että puolen vuoden päästä mua seurais yli 3000 ihmistä. Niin vaan elämä osaa yllättää. 


Kiitos tästä kuuluu teille rakkaille seuraajille ja lukijoille. Kiitos, että ootte olleet mun instablogin matkassa mukana ja lukeneet mun blogia. Kiitos teidän kaikista palautteista (myös negatiivisista) koska ne auttavat mua kehittään mun blogia astetta parempaan suuntaan. Te ootte he, keitä varten mie tätä blogia kirjotan. Tuo se mullekin piristystä muun arjen lisäksi, mutta parasta on se, että ihmiset saavat jotain irti mun kirjotuksista. Kiitos 💗


- Emmi - 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti