Kotini ei ole siellä missä sydämeni on

Olen syntynyt ja asunut koko elämäni ajan Rovaniemellä. Tämä kaupunki on antanut minulle niin paljon ja se on minulle rakas paikka. Silti en ole aikoihin tuntenut kuuluvani tänne. Tuntenut halua asua täällä koko loppuelämääni. Minulla on ollut sellainen tunne jo yli 10 vuoden ajan. Joka kerta kun olen käynyt Etelä-Suomessa sukulaisteni luona niin minut on vallannut sellainen tunne, että se on paikka mihin kuulun. Ei siis sen takia, että siellä olisi enemmän minulle rakkaita ihmisiä kuin täällä. Täällä asuu lähes kaikki mun läheiset ja osa toki etelässä. Se on vain se paikka, joka on sytyttänyt. Olen miettinyt pitkään mikä se syy on. Että miksi tunnen olevani enemmän kotona etelässä kuin täällä pohjoisessa. Olen tajunnut, että siihen on monta syytä. Käyn läpi nyt 5 näistä syistä.

1. Kesä tulee aiemmin Etelässä kuin Pohjoisessa

Tämä on yksi syy. En ole ikinä ollut talvi-ihminen tai nauttinut kovista pakkasista. Siitä, että pitää tumpata monta kerrosta vaatetta päälle, jotta et muutu jääpalikaksi pihalla. Kyllähän niitä pakkasia toki on myös Helsingissä, mutta ei niin kovia kuin täällä pohjoisessa. Etelässä talvi ei kestä läheskään yhtä pitkään kuin täällä. Lisäksi mun rakas harrastus golf on Suomessa puhtaasti kesänajan harrastus. Golfkausi voi olla Etelä-Suomessa jopa 2-3kk pidempi kuin Pohjois-Suomessa. Kaikille vuodenajoilla ei ole niin suurta merkitystä, mutta minulle on. Huomaan olevani virkeämpi ja yleisesti paremmalla päällä kesäisin. Niin hassua kuin onkin, että olen syntynyt talvella, mutta en pidä talvesta tippaakaan. Ainoat asiat, joista pidän talvessa ovat lumi ja revontulet. Lunta vaan tuppaa monesti satamaan niin paljon, että joka paikka on loskaa täynnä kun kevät tulee ja revontulia näkee niin harvoin.

2. Paremmat työmahdollisuudet sekä koulutusmahdollisuudet

Karkeasti sanottuna täällä Rovaniemellä on tasan 3 yliopistotason koulutusta, jotka minua kiinnostaisivat. Ne ovat luokanopettajakoulutus, kasvatusalan koulutus sekä tradenomi (AMK). Etelässä on paljon laajemmat tarjonnat opintojen suhteen. Tämän lisäksi mieheni sai juuri tänään gradun valmiiksi ja on piakkoin valmis yhteiskuntatieteiden maisteri. Hänellä olisi haaveena tohtorinkoulutus ja siihen on paremmat mahdollisuudet Etelä-Suomessa kuin täällä. Lisäksi meidän molempien työmarkkinat kasvavat etelämpänä. Olen ammatiltani tarjoilija sekä respan täti. Täällä pohjoisessa työ on pääasiassa kausiluontoista ja painottuu talvisesonkiin. Etelässä on enemmän asukkaita, joten siellä töitä on tarjolla laajemmin ympäri vuoden kuin täällä. Ympärivuotinen työ ja jopa vakkarityö on todennäköisempää saada etelässä kuin täällä. Totuus on se, että sinne on mentävä missä on töitä.

3. Etelässä on enemmän tekemistä kuin täällä

Vaikka Rovaniemi on pinta-alaltaan Euroopan suurin kaupunki niin täällä on oikeasti todella vähän mitään aktiviteettia ellet ole kiinnostunut kalastuksesta, metsästyksestä ja patikoinnista. Lisäksi jos joskus haluaa vain shoppailla niin et välttämättä löydä haluamaasi mistään. Kauppoja on suhteellisen vähän ja valikoimat todella pienet verrattuna etelään, joka pursuaa kauppoja sekä kauppakeskuksia. Mie olen aina ollut enemmän kaupunki-ihminen kuin maalla viihtyvä. Patikointi yms. luontoretket eivät ole minun juttuja. Olen lapsena toki marjastanut, patikoinut ja ollut paljon luonnossa. Se ei kuitenkaan ollut oma valintani. Nyt kun minulla on mahdollisuus valita niin ennemmin asun etelässä, jossa on muutakin tekemistä. Etelässä ei myöskään ole sääskiä, joita täällä on vaikka muille jakaa. Lisäksi lapsille suunnattujen aktiviteettien määrä kasvaa etelään mentäessä roimasti.

4. Etelästä on helpompi ja halvempaa matkustaa ulkomaille

Rovaniemeltä lentää tosi vähän suoria lentoja minnekään aurinkokohteisiin. Monesti täytyy ostaa ensin lennot Helsinkiin ja sieltä jatkolennot lomakohteeseen. Se tulisi kalliimmaksi ja jos tykkää matkustella paljon niin ne Rovaniemi-Helsinki-Rovaniemi lentoihin kuluvat rahat pystyisi käyttämään etelässä asuessa vaikka yhteen ylimääräiseen lomamatkaan. 

5. Pohjoisessa on pidemmät välimatkat eri paikkoihin ja heikompi joukkoliikenne

Etelässä busseja kulkee jopa 5-10 minuutin välein kun täällä taas kulkee 30 minuutin välein. Joihinkin paikkoihin saattaa kulkea vieläkin harvemmin. Jos et asu keskustassa niin helpointa kulkemisen kannalta on omistaa oma auto. Etelään muutettaessa oman auton hankkiminen ei ole niin välttämätöntä. Riippuu sielläkin missä asut, mutta pääasiassa joukkoliikenne on siellä sujuvampaa kuin täällä ainakin omien kokemusteni perusteella. Me ei omisteta autoa, mutta asutaan tällä hetkellä ihan Rovaniemen keskustan tuntumassa eikä auton hankkiminen ole ollut niin välttämätöntä. Joskus ollaan kuitenkin jouduttu pyytämään läheisiltä kyytiä kauppaan, jos on pitänyt käydä Prismassa tai K-Citymarketissa, koska molemmat sijaitsevat kodistamme yli 2km päässä. Olisi vaikeaa tehdä suuria ostoksia ja kanniskella niitä pitkiä matkoja. Etelässä hyvän joukkoliikenteen vuoksi tämä olisi mahdollista. 

Muutto etelään ei olisi minulle ja perheelleni mikään hetken mielijohde vaan usean vuoden pohtimisen lopputulos. Miksi jäädä sellaiseen paikkaan jossa ei viihdy samalla tavalla. Toki meillä jäisi tänne tukiverkosto ja lasten isovanhemmat. Se on saanut miettimään asiaa paljon pidempään ja tarkemmin. Silti en tunne tätä paikkaa samalla tavalla kodikseni. Se oli jo teininä sellaista. Kun matkustin etelään sukulaisteni luo vierailulle niin viihdyin siellä. Minulla ei tullut hetkeäkään tylsää ja joka päivälle olisi keksinyt vaikka ja mitä erilaista tekemistä. Kerran aloin jopa itkemään kun piti lähteä takaisin kotiin. Silloin havahduin siihen, että vaikka Rovamiemi on minulle rakas kaupunki niin se ei ole paikka, jossa haluan elää loppuelämäni. Se ei välttämättä olisi edes mahdollista työllisyyden vuoksi. Rovaniemeltä on todella vaikeaa saada vakituista työtä. Avoimia työpaikkoja on yksinkertaisesti vähemmän kuin etelässä. Muutto oli meillä tänä keväänä ajankohtainen asia. Olisimme muuttaneet Tampereelle viimeistään ensi kuun alussa. Muutto kuitenkin kusahti tämän koronan vuoksi. Meiltä meni ihana asunto sivu suun tämän tilanteen vuoksi. Oltaisiin saatu se, mutta emme tienneet milloin olisimme pystyneet muuttamaan. Se sitten vihelsi pelin poikki. Lisäksi olisin saanut töitä Tampereelta, mutta koronan vuoksi kaikki ravintolat menivät kiinni ja työpaikka jäikin saamatta. Me pudottiin siis hyvin edenneistä suunnitelmista taas tyhjän päälle. Olen miljoona kertaa kironnut tämän pandemian sinne helvetin viimisimpään koloon. Se ei kuitenkaan muuta tilannetta ja se on vain hyväksyttävä, että asiat meni näin. Tällä hetkellä olen hakenut kouluun Tampereelle ja pääsykokeita on tässä kuussa sekä ensi kuussa. Toivottavasti saisin koulupaikan niin asia alkaisi jälleen edetä. Mahdollisen muuton koittaessa tulisin ikävöimään meidän tänne jääviä läheisiä. Meidän on kuitenkin kuljettava sinne suuntaan missä on paremmat mahdollisuudet työllistyä. Emme voi elää elämäämme sillä tavalla miten muut meidän tahtoisi sitä elävän. Meidän täytyy elää elämäämme sillä tavalla, että turvaamme itsemme ja lastemme tulevaisuuden. Jos vaihtoehtona on Rovaniemi, jossa olisimme molemmat hyvin todennäköisesti työttömiä ja etelä, josta saisimme todennäköisesti aiemmin töitä niin vastaus on valmis. Silloin suuntana on Etelä-Suomi.

- Emmi -

 

 

Maxin synnytyskertomus

Sunnuntaina 28.7.2019 kello oli kuusi aamulla kun menin vessaan. Huomasin siellä pyyhkiessäni, että paperiin tuli verta. Ei kuitenkaan paljoa enkä huolestunut siitä. Raskausviikkoja oli jo 38+2 eli ajattelin sen voivan viitata synnytyksen lähestymiseen. Minua ei kuitenkaan supistellut, joten menin takaisin nukkumaan ja päätin katsoa vuodon laidan uudelleen herättyäni. Kello oli puoli kahdeksan kun heräsin kipeisiin supistuksiin. Niitä tuntui tulevan suhteellisen tiuhaan. Aloin kellottaa ja puolen tunnin kellotuksen jälkeen huomasin niitä tulevan säännöllisesti n. 10 minuutin välein. Soitin synnärille ja kysyin ohjeita. Kätilö kysyi supistustiheyttä ja tunnenko vauvan liikkuvan. Huomasin vauvan olleen hiljaisempi edellisenä yönä ja sinä aamuna, joten kätilö käski minut sairaalaan. 

Sairaalaan päästyäni minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen ja kätilö tarkisti tilanteen. Olin 1cm auki ja kanavaa jäljellä n. 2cm. Verta tuli myös mikä viittasi, että kohdunsuu oli alkanut aueta enemmän. Vauva oli vielä ylhäällä. Päätettiin ottaa ktg. Ktg näytti, että supistuksia piirtyi n. 10 minuutin välein ja vauvalla oli kaikki hyvin. Tuolloin mies pääsi myös paikalle kun anoppi saapui hoitamaan Alexandraa. Kätilö sanoi tulevansa tunnin kuluttua uudelleen. Tunnin kuluttua otettiin uusi ktg ja kätilö tarkasti tilanteen. Olin 2cm auki ja kanavaa oli vieläkin 2cm jäljellä. Supistuksia piirtyi nyt alle 10 minuutin välein. Seuraavaksi otettiin streptokokki-näyte ja sanottiin, että synnytys on lähössä käyntiin. Seuraavan kerran kätilö kävi puolen päivän aikaan ja silloin tilanne oli se, että olin 4cm auki ja kanavaa oli edelleen se 2cm jäljellä. Vauva oli vielä ylhäällä eikä lapsivesiä voitu siksi puhkaista tilanteen nopeuttamiseksi. Kivut alkoivat kasvaa. Pyysin kivunlievitystä ja sain panadolia. Se auttoi hiukan. En päässyt vielä synnytyssaliin, koska supistuksia ei tullut vielä tarpeeksi tiuhaan. Sen vuoksi myös kivunlievityskeinot olivat niukemmat. Minua neuvottiin kävelemään paljon käytävällä, jotta vauva lähtisi painumaan nopeammin alaspäin. Tilanne pysyi samana ja mies päätti iltaseitsemän aikaan lähteä kotiin hoitamaan Alexandran iltatoimet. Sanoin soittavani, jos tilanne etenee. 

Miehen lähdöstä kului alle tunti, kun kivut nousivat uudelle tasolle. Tuntui, että lamaannun niiden kanssa. Kutsuin kätilön, koska en pystynyt olemaan seisaallaan, en selinmakuullaan enkä kyljellään. Mikään asento ei ollut hyvä, koska olin niin kipeä. Kätilö sanoi, että nyt lähdetään synnytyssaliin, koska olen 5cm auki ja lapsivedet todennäköisesti puhkeavat hetkenä minä hyvänsä. Supistuksia tuli jo alle 5 minuutin välein. Se selitti ne kivut. Pääsin synnytyssaliin ja soitin sieltä mun miehelle, joka lähti kohti sairaalaa. Sain synnytyssalissa suoraan ilokaasun ja se oli pelastus. Vihdoin pystyin hiukan rentoutumaan. Mies saapui paikalle ja mie vaan höngin sitä ilokaasua. Tunnin kuluttua tuntui, että ilokaasu ei enää riittänyt. Kivut alkoivat jälleen olla niin repiviä. Kätilö tarkasti tilanteen ja olin 7cm auki. Minulle ehdotettiin spinaalipuudutetta ja suostuin siihen. Kätilö soitti anestesiahoitajalle, joka tuli laittamaan sen puudutteen. Hiukan pelotti, koska aiemmalla kerralla epiduraalin kanssa oli vaikeuksia löytää oikeaa kohtaa. Spinaalin kanssa pääsin onneksi vähemmällä ja puudute meni paikoilleen toisella pistokerralla. Silloin kivut katosivat. En tuntenut supistuskipuja enää ollenkaan. Tunsin ainoastaan sellaisen paineen tunteen ja siitä tiesin, koska supistus oli päällä. 

Tunnin kuluttua se paineen tunne alkoi tuntua extrakovana. Kätilö tarkasti tilanteen ja sanoi, että olen 9,5cm auki. Hän kysyi, että puhkaistaanko lapsivedet vai odotetaanko niiden puhkeamista. Sanoin, että saa puhkaista. Silloin viimeinen ''reuna'' katosi ja olin 10cm auki. Vähän aikaa odoteltiin, että tulee vielä kovempi paineen tunne. Kun se tuli sain luvan ponnistaa. Ponnistin kahdesti ja silloin se tapahtui. Max syntyi 28.7.2019 klo 22:37 apgarin pistein 10/10. Ponnistusvaihe kesti vain 6 minuuttia. Todella nopea synnytys sitten lopulta.

Luomuna käynnistynyt synnytys on omasta mielestäni kyllä ehottomasti helpompi kuin käynnistetty synnytys. Käynnistetyssä synnytyksessä tilanne jumitti todella pitkään paikoillaan ja silti kärsin kovista kivuista. Tässä synnytyksessä kivut tulivat silloin pahempina kuin tilanne oikeasti eteni. Lisäksi tässä synnytyksessä olin koko ajan tietoinen kellosta ja pää oli täysillä mukana kaikessa. Kivut eivät iskeneet ponnistusvaiheessa ollenkaan ja kiitos siitä kuuluu spinaalipuudutteelle. Ilman sitä olisin varmaan hajonnut niiden kipujen kanssa. Olen satavarma, että luomusynnytys ei ole minulle se vaihtoehto, koska oma kipukynnys ei todennäköisesti kestäisi sitä. Jos meille joskus tulee kolmas lapsi niin aion pyytää spinaalin myös hänen synnytyksessään. Oli niin onnistunut kivunlievitys. Tässä synnytyksessä minulle ei myöskään tarvinnut tehdä episiotomiaa eli välilihan leikkausta. Vaikka minulle on jäänyt molemmista synnytyksistäni hyvä fiilis niin tästä varsinkin jäi. 

- Emmi -