Alexandra

Aloin odottaa Alexandraa kun olin 21-vuotias ja hän syntyi kun olin 22-vuotias. Raskausaika oli mulle erittäin haastavaa aikaa henkisesti. Ilman psykiatrista sairaanhoitajaa ja akuuttitiimiä oisin varmaan menettäny mun järjen ihan kokonaan sen raskauden myötä. Ainoat, jotka tiesi mun voivan niin pahoin olivat mun mies, hänen äitinsä ja mun paras ystävä. Omille vanhemmilleni en halunnut puhua asiasta, koska häpesin itseäni niin paljon. Raskaudenhan pitäisi olla onnellista aikaa, mutta mie vaan toivoin kaiken olevan ohi ja ennen kaikkea toivoin saavani vauvan elävänä syliini. Mulle se vaan sattu olemaan täyttä helvettiä, koska mulle jäi trauma edellisestä raskaudestani. Siitä raskaudesta mun lapsi päätyi taivasmatkalle ihan liian aikaisin. Sain keskenmenon. Mun kroppa epäonnistui ja mie epäonnistuin. Siltä musta tuntui. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten onnistunu suojelemaan mun lasta. Raskaus meni kesken viikoilla 8-9, mutta silti syytin itseäni. Syytin mun kroppaa, jota oli haukuttu jo peruskoulussa. Jos olisin ollut laihempi niin olisiko kaikki päättynyt eri tavalla. Mietin mielessäni miljoonia eri asioita. En ehitnyt käsitellä niitä asioita loppuun ennen kun aloin odottaa Alexandraa. Raskausaikana kaikki tuli sitten vastaan. Tunsin kaiken muun lisäksi erittäin vähän Alexandran liikkeitä ja kävin tiheästi liikehälytysten takia synnärillä, koska liikelaskenta ei täyttynyt. Sain raskauden aikana keskusteluapua, koska mulla ajateltiin olevan korkeampi riski sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen sen aikaisen henkisen tilani vuoksi. Lisäksi sain loppuraskaudeksi ultrat 2-4 viikon välein ja neuvolassa sanottiin, että saan milloin tahansa tulla kuunnelluttaan sydänäänet. Ne auttoivat hiukan, mutta pelot poistuivat vasta synnytyksen jälkeen. Alexandran synnyttyä ne pelot vaan katosivat ja mut valtasi järjetön helpotuksen tunne. Mun kroppa pystyi sittenkin siihen ja erityisesti mie pystyin siihen. Se lisäsi mun itsevarmuutta ihan järjettömästi.

Vauvana Alexandra oli temperamenttinen heti mulle kaikki nyt-minityyppi. Hänen herätessään maitoa piti olla heti saatavilla ja hän tuntui välillä olevan varuillaan. Hän oppi kääntymään selälleen ja massulleen jo 3 kuukauden iässä, mutta viihtyi paljon sylissä. Se sylissä hengailu oli yks parhaista asioista hänen vauva-ajassaan ja sekin vaihe meni ohi yllättävän nopeasti. Hän on aina ollut hyväuninen lapsi. 2 kuukauden iästä lähtien hän alkoi nukkua läpi yön ja yösyötöt jäivät pois. Hampaiden kanssa meillä ei juurikaan ollut ongelmia, lukuun ottamatta ruokahalun puutetta. Välillä neiti piti ihmeellisiä syömälakkoja eikä suostunut syömään muuta kuin maitoa. Meillä ei kuitenkaan ollut levottomuutta tai heräilyä. Kesä oli tukalinta aikaa, koska kuumuus ja silloin annettiin tarvittaessa maitoa myös öisin. Muuten meillä loppui yösyötöt siihen 2 kuukauden ikään. Hänen ensimmäinen sanansa kuultiin 6 kuukauden iässä ja se oli ''mamma''. Ensimmäinen hammas puhkesi 7kk ikäisenä. Vauvavuosi meni kyllä järjettömän nopeasti ja se oli paljon helpompi mitä odotin sen olevan

Vauvavuoden jälkeen Alexandrasta tuli taapero. Taaperovaihe on ollut todella erilaista kuin vauva-aika. Hän oppi kävelemään tukea vasten jo vauva-ajan lopussa ja lähti kävelemään ilman tukea 1 vuoden ja yhden kuukauden ikäisenä. Puhe alkoi kehittyä enemmän 1 vuoden ja 6 kuukauden iässä kun yksittäisiä sanoja alkoi tulla enemmän. Nyt hän on jo 2-vuotias ja puhuu täysiä lauseita. Meillä käydään ahkerasti potalla, mutta täysikuiva hän ei vielä ole. Se asia etenee myös omalla tahdillaan enkä oo siitä huolissani. 

Alexandran lempileluja ovat duplot, nuket, kirjat sekä leikkikeittiö. Hän tykkää leikkiä itsenäisesti sekä jonkun kanssa. Hän on erittäin sosiaalinen lapsi ja melko villi tapaus aika ajoin. Jos kuvia yrittää ottaa niin hänestä tulee ujo puoli esiin. Jos haluan ottaa kuvan niin hänet saa monesti hymyilemään ainoastaan harhauttamalla. Jos hänen haluaa pysyvän paikoillaan niin se on lähes turha toivo yleensä. Joko käsi, jalka tai jokin muu heiluu ja koko kuva tärähtää. Mutta lapset eivät ole koneita ja he tekevät parhaansa omaan ikäänsä nähden. TV-aika on meillä sellainen, että Alexandra saa katsoa 2 jaksoa Muumeja päivässä. Kerran viikossa pidämme myös leffapäivän, jolloin katsotaan yksi disney-elokuva. Tällä hetkellä ollaan katsottu Tuhkimo 2 ja Lilo&Stitch. Molemmat hän on jaksanut katsoa kokonaan loppuun saakka. 

Ruokailujen ja iltarauhoittumisten suhteen ollaan oltu miehen kanssa tiukkoja. Meillä on tietyt iltarutiinit, jotka on toistettu jo vauvavuodesta saakka. Meillä on nukuttu aina omassa sängyssä ja ollaan opetettu sinne rauhoittumaan. Vietiin lapsi makuuhuoneeseen, laulettiin unilaulu, luettiin iltasatu ja laitettiin unimusiikkia soimaan. Sitten vain poistuttiin huoneesta. Aluksi se oli rankkaa ja sydän meinasi särkyä kun lapsi itki. Kysyin jopa neuvolasta, että onko tervettä antaa lapsen vaan huutaa niin sieltä sanottiin, että lapsi ei mene siitä rikki, jos hänelle rakentaa kestävät ja toistuvat rutiinit.Yleensä Alexandra rauhoittui 10-15 minuutissa ja nukahti. Nykyisin itkua ei enää tule ja hän jää sänkyyn makaamaan kunnes lopulta nukahtaa. Oon kiitollinen, että siitä rankkudesta huolimatta ei höösätty vaan maltettiin opettaa se itsenäinen rauhoittuminen. Siitä on ollut paljon hyötyä nyt myöhemmin. Ruokailuiden osalta ollaan opetettu siihen, että ruokaa ei saa heitellä vaan sitä syödään. Alexandra osaa syödä itsenäisesti käsin, haarukalla sekä lusikalla. Välillä autamme häntä jos on huono päivä, mutta pääasiassa hän syö itse. Hän syö myös samaa ruokaa meidän vanhempien kanssa. Alexandran lempiruokia ovat nakit, lihapullat, pasta, bataattisose ja paahtoleipä. Meillä käydään myös kylvyssä päivittäin.

Vaikka taaperouhma välillä puskee päälle niin olen huomannut, että rutiinit auttavat selviämään ja, että jos pysyy jämäkkänä niin lapsi tottuu asioihin paremmin eikä kapinoi niin paljoa. En sano, että meidän tapa toimia on ainoa oikea, koska jokainen päättää itse oman perheensä asiat, mutta meillä tämä on toiminut. Alexandran syntymän jälkeen aika on kulunut todella vauhdikkaasti ja on ihanaa saada seurata hänen kasvuaan päivittäin. Meidän pienestä 46,5cm ja 3075g:n kokoisesta vauvasta on kasvanut jo 80,6cm ja 10,2kg kokoinen taapero. Ihan hullua kuinka vähän aikaa he ovatkaan pieniä.


Ihanaa Pääsiäisen aikaa teille kaikille! 💗

- Emmi -